Jännää kuinka elämä muuttuu rutiinien täyttämäksi jonoksi tapahtumia ellei sitä ajattele ja yritä jäsentää. En ole useaan kuukauteen kirjoittanut samankaltaista itseanalyysia ajatuksistani, kuin millä aloitin ja miksi aloitin tämän blogin kirjoittamisen. Onko elämä muuttunut sen vuoksi epätarkaksi puuroksi, josta on vaikea ilman pinnistelyä erottaa huippuja ja pohjia?

Viime vuoden lopulla olin pisteessä jossa minun oli pakko selvittää itselleni missä mennään. Kirjoittamisen avulla sain avattua ja selkeytettyä ajatuksiani ja syy-seuraus-suhteita elämässäni. Tajusin mikä on tärkeää ja miten voisin pyrkiä nauttimaan elämästä niin, että säilyttäisin nuo minulle rakkaat asiat. Hiljensin vauhtiani töissä ja korvasin vanhat nuorena opitut tavat vapaa-ajalla uusilla tavoilla rentoutua ja nollata.

Kevään aikana olen löytänyt jonkinlaisen kultaisen keskitien. En enään yritä hidastaa väkisin. Olen päässyt eroon hidastus-stressistä. Outoa mitä kaikkea ihminen voi stressata. Olen käynyt taiji-treeneissä aina kun se on ollut perhe-elämän kanssa sopivaan aikaan. Olen juonut muutaman kerran humalan, mutta lähtenyt aina puolen yön jälkeen kotiin. Olen pyrkinyt väljentämään työaikatauluani, useimmiten siinä onnistuen mutta välillä kiireitä purkien. Olen viettänyt pitkiä viikonloppuja yhdessä perheeni kanssa, eli en ole kärsinyt krapuloista sängynpohjalla. Viimeisimpänä hidastuksena olen aloittanut kasvimaan hoidon. Aika hyvin kaverilta, joka oli vielä muutama kuukausi sitten hermoraunio ja lähellä alkoholisoitumista ja perheensä menetystä.

Hidastelu tekee minulle kuitenkin yhä vaikeaa. Minulla on usein huono omatunto jos työt eivät suju tai jos minulla ei ole töissä kiire. Samoin viikonloppuisin täytän päivät helposti kodin kunnostuksella, siementen kylvöllä, mullanvaihdoilla, ikkunanpesulla ja muulla hötkyilyllä. Onneksi poika sentään pakottaa myös leikkimään kaiken "tekemisen" keskellä. Vaikka kuinka väsyttäisi minun on vaikea "hukata" hetkeäkään vapaa-ajastani nukkumiselle. Silti haaveilen usein siitä, että ottaisin päiväunet. Laittaisin silmät kiinni ja lepäisin sohvalla pojan päiväunien ajan. Onkohan tämä nyt sitä luterilaista itsekuria, kun kaikki rauhallinen tuntuu synniltä?

Hissukseen päiväunia kohti

Tunnisteet: mietteet

This entry was posted by minä, on maanantai 12. toukokuuta 2008. You can leave your response.