Monenlaista on tapahtunut viikon aikana, Illanistujaista, terapeutin tapaaminen, lyhyitä öitä ja tipattoman tammikuun loppu.

Jännitin viime viikolla osallistumistani illanistujaisiin. Pelkäsin avaavani tulpan joka on estänyt viinalla läträyksen. Tiesin että ryyppyputken alkamisesta ei ole vaaraa, mutta oliko juomattomuuden synnyttämä kynnys juomiselle oli estänyt minua lähtemästä viikonloppuisin baareihin. Ennen juhliin osallistumista minua jännitti, ihan fyysisesti, että oliko tämä kynnys tosiaan muodostanut padon, joka poistuessaan palauttaisi minut aiempiin juomatapoihin.

Onneksi näin ei käynyt. Join kahden tunnin ruokailun aikana muutaman tuopin ja yhden skoolausryypyn. Ruokailun jälkeen osa seurueesta lähti kotiin ja osa siirtyi viereiseen pubiin. Lähdin pubista kahden oluen jälkeen kotiin. Kello oli tuolloin seitsemän. Ehdin siis vielä hetken leikkiä pojan kanssa ennen tämän nukkumaan menoa. Tuntui hyvältä pitää lupaus kotiintulosta ja varsinkin siitä, että pystyin niin helposti lähtemään pubin kaljahanoilta.

Töissä onnistuin yhä rauhoittumaan. Kykenin keskittymään niihin töihin, jotka olin merkannut kalenteriin tehtäviksi ja torjumaan useat minulle tyrkytetyt "pikkuaskareet". Se mikä aiheutti ongelmia oli lyhyeksi jääneet yöunet. Istuin useana iltana kotona netin ääressä yhteen tai kahteen yöllä ilman järkevää syytä. Yöunet jäivät viikolla enimmillään kuuteen tuntiin ja heräsin tämän takia aamuisin myöhemmin. Päivisin väsytti ja kadutti että en ollut nukkunut tarpeeksi. Kahvin kulutus kasvoi ja työpäivät venyivät alkuiltaan. Toinen taiji treeni jäi väliin väsymyksen vuoksi ja toinen terapeutin tapaamisen vuoksi.

En tiedä onko kaikilla kynnystä tavata psykologia. Minulla oli. Usean viikon vatvomisen jälkeen rohkaistuin ja varasin tammikuun alussa tapaamisajan. Toivoin että tuntemattomalle juttelemalla paljastaisin huomaamattani syitä juomiseeni ja oppisin puhumaan tunteistani myös vaimolle.

Ensimmäisen tapaamisen tarkoitus oli kartoittaa tilanteeni, miksi olin tässä, mitä oli tapahtunut ja miltä se tuntui? Uskomatonta miten paljon ihminen voi kertoa elämästään kun joku osaa esittää oikeat kysymykset. Kerroin nykyisen elämäntilanteeni ja mietteeni siitä miksi olin ajautunut tähän. Kerroin myös aiemmin elämässä tapahtuneet asiat, kyllä, lapsuudesta asti. Minkälaisia vaiheita lapsuuteeni oli kuulunut, nuoruuteen, seurustelut, suhde isään ja äitiin, koulunkäynti ja työt jne.

Terapeutti pohtii tilannettani ensi tapaamiseen asti, jolloin hän kertoo oman käsityksensä siitä miten minun kannattaisi edetä asioiden selvittelyssä. Jo tuon 45 minuutin aikana huomasin elämässäni selviä käyttäytymismalleja. Tuntui että olen jakanut elämäni kahtia: työ-/kouluelämään ja muuhun. Työelämä ei ole koskaan kärsinyt siitä mitä olen vapaa-aikana tehnyt. Muut elämän alueet, kuten sosiaalinen elämä on ajoittain kuitenkin heikentynyt. Vaadin itseltäni paljon, töiden täytyy olla aina tehty hyvin tapahtui mitä tahansa. Työn aiheuttama sressi on heijastunut muuhun elämään, mutta vapaa-ajan hölmöilyt eivät ole heijastuneet työhön. Kaikki ongelmat siirtyvät tai pysyvät vapaa-ajan elämässä.

Toinen käyttäytymismalli jonka huomasin oli suhtautuminen riitelyyn. Vanhempien avioerosta johtuen pelkään huutamista. Tämä taas on johtanut siihen, että välttelen ikävien asioiden kuten työhuolien ja parisuhteeseen liittyvien asioiden esiin nostamista vaimoni kanssa. Joskus jätän kertomatta myös omat toiveeni, mikäli tiedän että ne ovat ristiriidassa vaimon toiveiden kanssa. Annan ikävien asioiden patoutua. Alkoholi on toiminut venttiilinä, jonka avulla saan suuni auki. Minun täytyy rohkaistua avaamaan suuni.

Perjantai- ja lauantai-iltana huomasin että kavereiden tipattomat tammikuut ovat päättyneet. Myöhäisin baarikutsu piippasi kännykässä lauantaiaamuna kello yksi.

Tunnisteet: alkoholi, mietteet, parisuhde, työ

This entry was posted by minä, on sunnuntai 3. helmikuuta 2008. You can leave your response.