En ole hetkeen kirjoittanutkaan kuulumisia ja nyt en tiedä että mistä oikein aloittaisin. Ehkä aloitan viljelypalstauutisella.

Arpao-onni oli meille suotuisa ja saimme kuin saimmekin puolen aarin pläntin kaupungin viljelypalstalta. Olen käynyt jo muutaman kerran ihastelemassa valtaustamme. Valitettavasti edellinen puutarhuri ei ollut syksyllä kääntänyt maata joten edessä on kova kuokkiminen ja mullan kääntö. Hyvä puoli taas on se, että edellinen vuokralainen jätti jälkeensä neljä komean kokoista herukkapensasta. Pensaiden laji selviää keväämpänä kun lehdet ovat auenneet.

Nyt alkaakin jo kylvönäppejä polttelemaan. Keittiön ikkunalle täytyy tehdä tilaa uusille idätyspurnukoille. Pöytä on jo pullollaan parvekkeelle päätyviä kasveja: pihvitomaatin taimia, kirsikkatomaatteja, basilikaa, sitruunabasilikaa, oreganoa, timjamia, rosmariinia ja mustasilmä susannan taimia.

Ensi viikonloppuna täytyy käydä kääntämässä palsta ja säistä riippuen istuttaa porkkanat ja ensimmäinen erä nauriita. Milloinkohan perunat voi istuttaa? Muutakin hommaa riittää. Pitäisi nikkaroida kompostikehikko ja työkalulaatikko, viimeistellä istutussuunnitelma sekä ostaa harsoa suojelemaan porkkanan taimia kylmältä. Kastelukannun ehdinkin jo ostaa.

Parvekkeellakin on nikkaroitavaa. Tomaatteja varten täytyy rakentaa laatikko ja mustasilmä susannat voivat myöhemmin kiipeillä kiinnitystä odottavaa parvekesäleikköä pitkin. Kirjoittelen taas myöhemmin lisää palstakuulumisista.

Kuopus voi massussa hyvin ja kasvaa huimaa vauhtia. Ensimmäisen raskauden aikana ehti raskauteen ja sikiön kehitykseen kiinnittää enemmän huomiota kuin nyt. Ensimmäiset kolme kuukautta, mitkä ovat raskauden herkin aika, menivät kuin siivillä. Vilkas kaveri potkii jo silloin tällöin äitiä ja heiluttelee käsiään ultrakuvissa. Noin 10 senttinen lapsi on jo valmis ihminen. Nyt tarvitsee enään vain kasvaa, kasvaa ja kasvaa.

Esikoisellakin menee lujaa. Pikku Mies juoksee jo ja tapailee sanoja ahkerasti. Suosikkisanoihin kuuluvat: Kakka (mikä tarkoittaa sitä itseään, rekkaa tai jotain muuta asiayhteydestä riippuen), Ei (usein käytetty sana mikä helpottaa kanssakäymistä huomattavasti - onko nälkä? - Ei), Kukka, Hiekkakakka (hiekkakakku, josta saa uskomattoman paljon iloa irti) ja Iti (isi).

Parisuhde on ollut viime aikoina jälleen kovilla. Raskauden tuoma väsymys ja mielialan mullistukset yhdistettynä minun iltaiseen tietokoneen tuijotukseen ovat pitäneet meidät toisistamme etäällä ja varovaisina. En ole muistanut kertoa fiiliksistäni vaimolle. Täytyy korjata asia ja varata taas isovanhempia lapsen vahdiksi.

Töissä menee hyvin. Sain reilun palkan korotuksen ja olen hidastanut viime syksystä tahtia reilusti. Silloin tällöin yhä ahdistaa kun kalenteri ei ole tupaten täynnä tehtäviä ja kokouksia. Tavallaan stressin ja kiireen puute aiheuttaa stressiä - teenkö tarpeeksi?

Tunnisteet: kasvit, parisuhde, perhe, raskaus, työ

Vaimo kävi varhaisultrassa. Hän mietti kauan kannattaako tutkimukseen mennä. Kaikki hänen ystävänsä jotka ovat (taas) raskaana ovat käyneet tutkimuksessa varmuuden vuoksi. Ajattelimme ensin jättää turhan kuvauksen väliin, koska emme yksinkertaisesti keksineet sille syytä. Ei kai ultraäänikuvausta ole tarkoitettu raskauden alkamisen toteamiseen?

Kuinka ollakkaan vaimo kehitti raskaushormoneissaan keskenmenosta ainoan ajateltavissa olevan lähitulevaisuuden vaihtoehdon. Kun sitten vielä alkoi esiintyä ajoittaista veritippojen vuotoa, katsoimme että ultraan kannattaa mennä jo pelkästään kaikkien järjissä pysymisen vuoksi.

Gynekologi kertoi kaiken olevan massussa hyvin ja että pikkuruisella toukallamme on harvinaisen kehittynyt ruskuaispussi. Ai tätä isin ylpeyttä.

Löysin hauskan blogin josta on varmasti hyötyä kaikille esikoista suunnitteleville ja odottaville. Nokkonen odottaa parhaillaan kuopusta ja on kirjoittanut raskauden kehityksestä viime syyskuusta lähtien. Hauskaa luettavaa.

Tunnisteet: parisuhde, perhe, raskaus

Monenlaista on tapahtunut viikon aikana, Illanistujaista, terapeutin tapaaminen, lyhyitä öitä ja tipattoman tammikuun loppu.

Jännitin viime viikolla osallistumistani illanistujaisiin. Pelkäsin avaavani tulpan joka on estänyt viinalla läträyksen. Tiesin että ryyppyputken alkamisesta ei ole vaaraa, mutta oliko juomattomuuden synnyttämä kynnys juomiselle oli estänyt minua lähtemästä viikonloppuisin baareihin. Ennen juhliin osallistumista minua jännitti, ihan fyysisesti, että oliko tämä kynnys tosiaan muodostanut padon, joka poistuessaan palauttaisi minut aiempiin juomatapoihin.

Onneksi näin ei käynyt. Join kahden tunnin ruokailun aikana muutaman tuopin ja yhden skoolausryypyn. Ruokailun jälkeen osa seurueesta lähti kotiin ja osa siirtyi viereiseen pubiin. Lähdin pubista kahden oluen jälkeen kotiin. Kello oli tuolloin seitsemän. Ehdin siis vielä hetken leikkiä pojan kanssa ennen tämän nukkumaan menoa. Tuntui hyvältä pitää lupaus kotiintulosta ja varsinkin siitä, että pystyin niin helposti lähtemään pubin kaljahanoilta.

Töissä onnistuin yhä rauhoittumaan. Kykenin keskittymään niihin töihin, jotka olin merkannut kalenteriin tehtäviksi ja torjumaan useat minulle tyrkytetyt "pikkuaskareet". Se mikä aiheutti ongelmia oli lyhyeksi jääneet yöunet. Istuin useana iltana kotona netin ääressä yhteen tai kahteen yöllä ilman järkevää syytä. Yöunet jäivät viikolla enimmillään kuuteen tuntiin ja heräsin tämän takia aamuisin myöhemmin. Päivisin väsytti ja kadutti että en ollut nukkunut tarpeeksi. Kahvin kulutus kasvoi ja työpäivät venyivät alkuiltaan. Toinen taiji treeni jäi väliin väsymyksen vuoksi ja toinen terapeutin tapaamisen vuoksi.

En tiedä onko kaikilla kynnystä tavata psykologia. Minulla oli. Usean viikon vatvomisen jälkeen rohkaistuin ja varasin tammikuun alussa tapaamisajan. Toivoin että tuntemattomalle juttelemalla paljastaisin huomaamattani syitä juomiseeni ja oppisin puhumaan tunteistani myös vaimolle.

Ensimmäisen tapaamisen tarkoitus oli kartoittaa tilanteeni, miksi olin tässä, mitä oli tapahtunut ja miltä se tuntui? Uskomatonta miten paljon ihminen voi kertoa elämästään kun joku osaa esittää oikeat kysymykset. Kerroin nykyisen elämäntilanteeni ja mietteeni siitä miksi olin ajautunut tähän. Kerroin myös aiemmin elämässä tapahtuneet asiat, kyllä, lapsuudesta asti. Minkälaisia vaiheita lapsuuteeni oli kuulunut, nuoruuteen, seurustelut, suhde isään ja äitiin, koulunkäynti ja työt jne.

Terapeutti pohtii tilannettani ensi tapaamiseen asti, jolloin hän kertoo oman käsityksensä siitä miten minun kannattaisi edetä asioiden selvittelyssä. Jo tuon 45 minuutin aikana huomasin elämässäni selviä käyttäytymismalleja. Tuntui että olen jakanut elämäni kahtia: työ-/kouluelämään ja muuhun. Työelämä ei ole koskaan kärsinyt siitä mitä olen vapaa-aikana tehnyt. Muut elämän alueet, kuten sosiaalinen elämä on ajoittain kuitenkin heikentynyt. Vaadin itseltäni paljon, töiden täytyy olla aina tehty hyvin tapahtui mitä tahansa. Työn aiheuttama sressi on heijastunut muuhun elämään, mutta vapaa-ajan hölmöilyt eivät ole heijastuneet työhön. Kaikki ongelmat siirtyvät tai pysyvät vapaa-ajan elämässä.

Toinen käyttäytymismalli jonka huomasin oli suhtautuminen riitelyyn. Vanhempien avioerosta johtuen pelkään huutamista. Tämä taas on johtanut siihen, että välttelen ikävien asioiden kuten työhuolien ja parisuhteeseen liittyvien asioiden esiin nostamista vaimoni kanssa. Joskus jätän kertomatta myös omat toiveeni, mikäli tiedän että ne ovat ristiriidassa vaimon toiveiden kanssa. Annan ikävien asioiden patoutua. Alkoholi on toiminut venttiilinä, jonka avulla saan suuni auki. Minun täytyy rohkaistua avaamaan suuni.

Perjantai- ja lauantai-iltana huomasin että kavereiden tipattomat tammikuut ovat päättyneet. Myöhäisin baarikutsu piippasi kännykässä lauantaiaamuna kello yksi.

Tunnisteet: alkoholi, mietteet, parisuhde, työ

Perjantaina töistä kotiin matkatessa teki kovasti mieli pysähtyä baariin tuopille. Aivot näköjään muistavat, että olen aiemmin palkinnut aivosolut työviikon lopulla tai rankan työpäivän päätteeksi alkoholilla.

Jätin menemättä baariin. Sen sijaan jatkoin kotiin syömään pojan kanssa lihasoppaa ja leikkimään.

Minulle on muodostunut aika korkea kynnys juoda alkoholia. Kun ennen läträsi oluella melkein joka päivä, en nyt juo edes yhtä satunnaista olutta. Ensimmäisen oluen juominen jännittää jostain syystä. Olen varma, että en repeä juopottelemaan ensimmäisestä oluesta tai viinilasillisesta. Juomisen aloittaminen kuitenkin madaltaisi kynnystä lähteä ryyppäämään. Sitä minä pelkään.

Pelkään myös vaimon reaktiota, kun menen joskus taas ensimmäistä kertaa tapaamaan kavereita. Mutta samalla tavalla jännittää kavereiden reaktiot juomattomuuteeni. Uskaltaisinko tai kehtaisinko nähdä kavereita baarissa juomatta olutta?

Tavoitteenani ei ole raittius vaan kohtuukäyttö: muutama lasi viiniä vaimon kanssa, lasi viiniä ravintolassa tai pari tuoppia kavereiden kanssa. En ole varma pystynkö vielä jättämään kolmatta ja neljättä ja viidettä tuoppia ostamatta.

Haluan lisäksi päästä eroon alkoholia odottavista hermoradoista aivoissa. Haluan kehittää muita odotuksia. Voisin keksiä vaikka jonkun mukavan perjantai-illan tradition, mukavan tavan jolla voisin palkita itseni ja jota voisin odotella.

Voisin etsiä viikolla jonkin hyvältä kuullostavan reseptin. Ostaa perjantaina hyvät ruokaraaka-aineet ja kokata perjantai-iltana rauhassa herkut vaimolle ja itselleni. Pitänee pistää mietintä myssyyn ja harkita rauhassa - kiirehtimättä.

Tunnisteet: alkoholi, mietteet, parisuhde

Olen kolmikymppinen nuoreksi klopiksi itsensä tunteva tuore isä. Viimeisen kahden vuoden aikana elämäni on muuttunut todella paljon hyvin lyhyessä ajassa. Suurin osa muutoksista on ollut myönteisempään suuntaan mutta muutoksen rajuudesta johtuen pää ei ole aina pysynyt vauhdissa mukana. Ehkä on hyvä kertoa aluksi kuinka päädyin tietoiseen päätökseen hidastaa menoa ennenkuin kerron siitä kuinka sen teen.

Lukion jälkeen asuinalueemme tiivis kaveriporukka alkoi hajota kun aloimme muuttaa omiin kämppiimme ympäri kaupunkia. Kavereita tapasikin tästä lähtien ainoastaan olutpullo kädessä. Sain opiskelupaikan yliopistosta ja sitä kautta uusia tuttuja. En kuitenkaan innostunut opiskeluelämästä vaan vietin vapaa-aikani pitkäaikaisen tyttöystäväni, myöhemmin avovaimon ja sittemmin ex-avovaimon, ja vanhojen ystävieni kanssa. Tapasin kavereitani olutta nauttien ainakin kerran viikonlopussa useimmiten kaksi kertaa ja satunnaisesti viikolla.

Valmistuin maisteriksi pari vuotta sitten jolloin olin jo kihloissa nykyisen vaimoni ja lapseni äidin kanssa. Kuten (lähes) kaikilla vastavalmistuneilla myös minulla meinasi mennä usko oman alan töiden löytymisestä. Puursin vuorotyötä opiskeluajan palvelutyössä ja etsin kuumeisesti mitä tahansa oman alan työpaikkaa jolla saisin sen kaikkialla vaaditun ensimmäisen työkokemuksen. Raskas työ raskaat huvit.

Nyt kaksi vuotta myöhemmin olen ollut isä vuoden ja vaativassa oman alan työpaikassa hiukan yli vuoden.

Suurin muutos on ollut isäksi tuleminen. Toisin kuin äidit, isäksi tullaan sinä hetkenä kun vauva syntyy. Äidit saavat ja joutuvat ajatella vauvan parasta jo ennen syntymää ja näin totutella ajatukseen ja elämänmuutokseen etukäteen. Isit kohtaavat muutoksen yhtenä pamauksena. Se että tietää tulevansa isäksi ei ainakaan omalla kohdallani auttanut tai pakottanut sopeutumaan tulevaan vastuuseen.

Isänä olen loistava, ainakin vaimoni mielestä ja jahka poikani oppii puhumaan niin uskoisin että hän on samaa mieltä. Ongelmia alkoi syntyä kun ensimmäisten, väymystä, tunnekuohua ja huolta täynnä olleiden isyyskuukausien aikana työpaineet alkoivat kasvaa. Tein töitä puoli yhdeksästä viiteen ja kotiin palattuani hoidin poikaa kuudesta kahdeksaan jolloin hän yleensä nukahti. Nukahdin useimmiten sohvalle viimeistään yhdeksältä ellen viettänyt loppuiltaa tietokoneella blogeja päivitellen. Parisuhteen hoitaminen jäi meiltä pahasti vauvanhoidon jalkoihin. Kävimme ensimmäisen kerran kahdestaan ulkona kun poikamme oli puoli vuotias.

Olin raskausaikana luvannut vaimolle että pojan synnyttyä jatkuva baareissa juokseminen saa loppua. Aloin lipsua tästä lupauksesta jotta saisin nollattua päässä pyörivät työasiat. Tupakanpolton kykenin lopettamaan kunnes lipsuin myös siitä.

Syksyllä avioliittomme joutui kriisiin kun työni vaativuustaso yhä nousi enkä saanut ajatuksia pois töistä edes kotona. Hoidin stressiäni työnjälkeisillä tuopeilla ja viikonloppuna baareissa. Vaimo koki että en enään viihdy kotona koska en kestä perhe-elämää. En ymmärtänyt miksi hän oli jatkuvasti vihainen. Eikö voisi olla sovussa sen hetken kun en ole töissä? Alkoholin käyttöni nousi suurimmaksi riidan aiheeksi. Olin juonut samalla tavalla, tapa-alkoholistin kerran-kaksi viikossa, lukiosta lähtien, enkä ollut koskaan huomannut sen haittaavan muuta elämää. Päinvastoin koin että juominen rentoutti minua ja humalassa kykenin puhumaan tunteistani.

Joulukuussa vaimo uhkasi erolla ellen hanki apua juomiseen. Havahduin. Olinko tosiaan niin tyhmä että rikkoisin perheeni vain oluen takia? En. Päätin hakea terapiapaikkaa jossa voisin purkaa tunteitani ilman humalaa ja hankkia harrastuksen jonka avulla saisin nollattua työasiat pois päästä.

Tunnisteet: alkoholi, hidasta, mietteet, parisuhde, perhe