Olen olut viime päivinä väsynyt. Vaimo kyselee, että olenko surullinen kun en enään hymyile. En ole surullinen vaan uupunut.

Olen siitä onnellinen, että työni on juuri sitä mitä olen aina halunnut tehdä, oikea kutsumus ammatti. huonoa tässä on se, että otan työtehtävät ja niiden onnistumisen hyvin henkilökohtaisesti. Kun työt eivät suju tai edistyvät huonosti koen suurta syyllisyyttä. Olen silloin pettänyt ne joiden eteen teen töitä. En tarkoita pomoani.

Viime aikoina on ollut hankala jakso töissä. Ellen pääse ongelman yli voi tuleva työni hankaloitua entisestään. Olen murehtinut tilannetta paljon ja koittanut etsiä erilaisia ratkaisuja omissa ajatuksissani. Töissä on välillä vaikea keskittyä pienempiin työtehtäviin, niin levottomaksi tilanne saa minut. Pienemmät työt kasaantuvat ja lisäävät paineita töissä. Onneksi sain purettua näitä pienten mutta tarpeellisten tekemättömien töiden määrää viime viikolla. Selkeytin myös kalenterini aiemmin oppimallani tavalla. Se helpotti hieman. Näin, että aikatauluni on selkeä ja johtaa loogisten välitavoitteiden kautta useisiin eri päämääriin. Raivasin myös tilaa isompaa ponnistusta varten jolla pyrin puskemaan päätavoitetteen tiellä olevan ongelmatilanteen läpi. Toivottavasti onnistun.

Työstressi ja lyhyet yöunet eivät sovi kenellekään, ei ainakaan minulle. Onneksi on viikonloppu ja voin ainakin yrittää vältellä työasioiden miettimistä - koko ajan. Olin tänään nukahtaa kasvimaalle. Tämän viikon huippu hetkeksi voi nimetä iltapäivällä ottamani päiväunet. Kiitos vaimolle, että antoi minun nukkua omasta väsymyksestään huolimatta.

Tunnisteet: perhe, työ

En ole hetkeen kirjoittanutkaan kuulumisia ja nyt en tiedä että mistä oikein aloittaisin. Ehkä aloitan viljelypalstauutisella.

Arpao-onni oli meille suotuisa ja saimme kuin saimmekin puolen aarin pläntin kaupungin viljelypalstalta. Olen käynyt jo muutaman kerran ihastelemassa valtaustamme. Valitettavasti edellinen puutarhuri ei ollut syksyllä kääntänyt maata joten edessä on kova kuokkiminen ja mullan kääntö. Hyvä puoli taas on se, että edellinen vuokralainen jätti jälkeensä neljä komean kokoista herukkapensasta. Pensaiden laji selviää keväämpänä kun lehdet ovat auenneet.

Nyt alkaakin jo kylvönäppejä polttelemaan. Keittiön ikkunalle täytyy tehdä tilaa uusille idätyspurnukoille. Pöytä on jo pullollaan parvekkeelle päätyviä kasveja: pihvitomaatin taimia, kirsikkatomaatteja, basilikaa, sitruunabasilikaa, oreganoa, timjamia, rosmariinia ja mustasilmä susannan taimia.

Ensi viikonloppuna täytyy käydä kääntämässä palsta ja säistä riippuen istuttaa porkkanat ja ensimmäinen erä nauriita. Milloinkohan perunat voi istuttaa? Muutakin hommaa riittää. Pitäisi nikkaroida kompostikehikko ja työkalulaatikko, viimeistellä istutussuunnitelma sekä ostaa harsoa suojelemaan porkkanan taimia kylmältä. Kastelukannun ehdinkin jo ostaa.

Parvekkeellakin on nikkaroitavaa. Tomaatteja varten täytyy rakentaa laatikko ja mustasilmä susannat voivat myöhemmin kiipeillä kiinnitystä odottavaa parvekesäleikköä pitkin. Kirjoittelen taas myöhemmin lisää palstakuulumisista.

Kuopus voi massussa hyvin ja kasvaa huimaa vauhtia. Ensimmäisen raskauden aikana ehti raskauteen ja sikiön kehitykseen kiinnittää enemmän huomiota kuin nyt. Ensimmäiset kolme kuukautta, mitkä ovat raskauden herkin aika, menivät kuin siivillä. Vilkas kaveri potkii jo silloin tällöin äitiä ja heiluttelee käsiään ultrakuvissa. Noin 10 senttinen lapsi on jo valmis ihminen. Nyt tarvitsee enään vain kasvaa, kasvaa ja kasvaa.

Esikoisellakin menee lujaa. Pikku Mies juoksee jo ja tapailee sanoja ahkerasti. Suosikkisanoihin kuuluvat: Kakka (mikä tarkoittaa sitä itseään, rekkaa tai jotain muuta asiayhteydestä riippuen), Ei (usein käytetty sana mikä helpottaa kanssakäymistä huomattavasti - onko nälkä? - Ei), Kukka, Hiekkakakka (hiekkakakku, josta saa uskomattoman paljon iloa irti) ja Iti (isi).

Parisuhde on ollut viime aikoina jälleen kovilla. Raskauden tuoma väsymys ja mielialan mullistukset yhdistettynä minun iltaiseen tietokoneen tuijotukseen ovat pitäneet meidät toisistamme etäällä ja varovaisina. En ole muistanut kertoa fiiliksistäni vaimolle. Täytyy korjata asia ja varata taas isovanhempia lapsen vahdiksi.

Töissä menee hyvin. Sain reilun palkan korotuksen ja olen hidastanut viime syksystä tahtia reilusti. Silloin tällöin yhä ahdistaa kun kalenteri ei ole tupaten täynnä tehtäviä ja kokouksia. Tavallaan stressin ja kiireen puute aiheuttaa stressiä - teenkö tarpeeksi?

Tunnisteet: kasvit, parisuhde, perhe, raskaus, työ

Monenlaista on tapahtunut viikon aikana, Illanistujaista, terapeutin tapaaminen, lyhyitä öitä ja tipattoman tammikuun loppu.

Jännitin viime viikolla osallistumistani illanistujaisiin. Pelkäsin avaavani tulpan joka on estänyt viinalla läträyksen. Tiesin että ryyppyputken alkamisesta ei ole vaaraa, mutta oliko juomattomuuden synnyttämä kynnys juomiselle oli estänyt minua lähtemästä viikonloppuisin baareihin. Ennen juhliin osallistumista minua jännitti, ihan fyysisesti, että oliko tämä kynnys tosiaan muodostanut padon, joka poistuessaan palauttaisi minut aiempiin juomatapoihin.

Onneksi näin ei käynyt. Join kahden tunnin ruokailun aikana muutaman tuopin ja yhden skoolausryypyn. Ruokailun jälkeen osa seurueesta lähti kotiin ja osa siirtyi viereiseen pubiin. Lähdin pubista kahden oluen jälkeen kotiin. Kello oli tuolloin seitsemän. Ehdin siis vielä hetken leikkiä pojan kanssa ennen tämän nukkumaan menoa. Tuntui hyvältä pitää lupaus kotiintulosta ja varsinkin siitä, että pystyin niin helposti lähtemään pubin kaljahanoilta.

Töissä onnistuin yhä rauhoittumaan. Kykenin keskittymään niihin töihin, jotka olin merkannut kalenteriin tehtäviksi ja torjumaan useat minulle tyrkytetyt "pikkuaskareet". Se mikä aiheutti ongelmia oli lyhyeksi jääneet yöunet. Istuin useana iltana kotona netin ääressä yhteen tai kahteen yöllä ilman järkevää syytä. Yöunet jäivät viikolla enimmillään kuuteen tuntiin ja heräsin tämän takia aamuisin myöhemmin. Päivisin väsytti ja kadutti että en ollut nukkunut tarpeeksi. Kahvin kulutus kasvoi ja työpäivät venyivät alkuiltaan. Toinen taiji treeni jäi väliin väsymyksen vuoksi ja toinen terapeutin tapaamisen vuoksi.

En tiedä onko kaikilla kynnystä tavata psykologia. Minulla oli. Usean viikon vatvomisen jälkeen rohkaistuin ja varasin tammikuun alussa tapaamisajan. Toivoin että tuntemattomalle juttelemalla paljastaisin huomaamattani syitä juomiseeni ja oppisin puhumaan tunteistani myös vaimolle.

Ensimmäisen tapaamisen tarkoitus oli kartoittaa tilanteeni, miksi olin tässä, mitä oli tapahtunut ja miltä se tuntui? Uskomatonta miten paljon ihminen voi kertoa elämästään kun joku osaa esittää oikeat kysymykset. Kerroin nykyisen elämäntilanteeni ja mietteeni siitä miksi olin ajautunut tähän. Kerroin myös aiemmin elämässä tapahtuneet asiat, kyllä, lapsuudesta asti. Minkälaisia vaiheita lapsuuteeni oli kuulunut, nuoruuteen, seurustelut, suhde isään ja äitiin, koulunkäynti ja työt jne.

Terapeutti pohtii tilannettani ensi tapaamiseen asti, jolloin hän kertoo oman käsityksensä siitä miten minun kannattaisi edetä asioiden selvittelyssä. Jo tuon 45 minuutin aikana huomasin elämässäni selviä käyttäytymismalleja. Tuntui että olen jakanut elämäni kahtia: työ-/kouluelämään ja muuhun. Työelämä ei ole koskaan kärsinyt siitä mitä olen vapaa-aikana tehnyt. Muut elämän alueet, kuten sosiaalinen elämä on ajoittain kuitenkin heikentynyt. Vaadin itseltäni paljon, töiden täytyy olla aina tehty hyvin tapahtui mitä tahansa. Työn aiheuttama sressi on heijastunut muuhun elämään, mutta vapaa-ajan hölmöilyt eivät ole heijastuneet työhön. Kaikki ongelmat siirtyvät tai pysyvät vapaa-ajan elämässä.

Toinen käyttäytymismalli jonka huomasin oli suhtautuminen riitelyyn. Vanhempien avioerosta johtuen pelkään huutamista. Tämä taas on johtanut siihen, että välttelen ikävien asioiden kuten työhuolien ja parisuhteeseen liittyvien asioiden esiin nostamista vaimoni kanssa. Joskus jätän kertomatta myös omat toiveeni, mikäli tiedän että ne ovat ristiriidassa vaimon toiveiden kanssa. Annan ikävien asioiden patoutua. Alkoholi on toiminut venttiilinä, jonka avulla saan suuni auki. Minun täytyy rohkaistua avaamaan suuni.

Perjantai- ja lauantai-iltana huomasin että kavereiden tipattomat tammikuut ovat päättyneet. Myöhäisin baarikutsu piippasi kännykässä lauantaiaamuna kello yksi.

Tunnisteet: alkoholi, mietteet, parisuhde, työ

Tällä viikolla olen onnistunut ottamaan itseäni niskasta kiinni ja vähentänyt työtempoani. Aloitin urakan heti maanantaina jättämällä hyödyttömäksi arvelemani puhelinkonferenssin väliin. Sen sijaan paneuduin rauhassa projektisuunnitteluun. Siirsin myös ison joukon B-listan työtehtäviä tulevaisuuteen ja keskityin viikolla vain kahteen päätehtävään, muutamaa palaveria lukuun ottamatta.

Kieltäydyin lisäksi pitämästä ensi viikolla seminaariesitystä kiireisiin vedoten. Esimies oli hieman ihmeissään kieltäytymisestäni. Esitysten pitämisessä ei mene kauan, mutta esitysten valmistelu vie aikaa ja kiristää päätehtävien aikataulua. En muuten valehdellut kiireen suhteen. Minulla on tuolloin ensimmäinen tapaaminen terapeutin kanssa. Aika perverssiä, että työnteon vähentäminen tuntuu näin hankalalta.

Toimistolla oli tänään tarjolla viiniä. Muut joivat, minä en. Tuntui kiusalliselta. "Mulla on illalla treenit" Miten toimisin ensi viikon illanistujaisissa? Uskaltaisinko juoda muutaman oluen - sivistyneesti.

Tunnisteet: alkoholi, työ

Hidas viikkoni alkoi hyvissä merkeissä. Olin maanantaina tavallista paremmalla tuulella ja olo tuntui energiseltä. Tämä on muuten aika uutta minulle. Aiemmin olin viikonlopun ryyppyputken jälkeen aivan loppu ja krapula kesti usein tiistaihin. Tiistaina huomasin, että kalenterini oli ehtinyt täyttyä kahdessa päivässä aivan tupaten täyteen. Keskiviikkona löysin vapaata aikaa puolen tunnin tapaamiselle vasta viikon päästä. Torstaina työpäivä venyi jo 11 tuntiseksi.

Työtahdin hidastaminen on vaikeaa. Nyt kun olen kiinnittänyt enemmän huomiota siihen kuinka teen töitä, olen huomannut, että hoppuilen liiaksi. Teen asiat usein hätiköiden, jotta voisin siirtyä seuraavaan tehtävään. Turhan kiirehtimisen vuoksi tulee tehtyä huolimattomuusvirheitä. Toisaalta näin minulle muodostuu myös taukoja työntekoon, kun saan tehtyä työt nopeammin kun olin suunnitellut.

Kiirehtiminen ottaa kuitenkin hermoille. Jalat polkee lattiaa ja on vaikeaa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Tuntuu kuin olisin epäonnistunut. Täytyy vain jatkaa opettelua. Ensi viikolla minun on pakotettava itseni hidastamaan ja kieltäytymään "pikku tehtävistä". Pakko.

Taiji rauhoitti alkuviikolla mukavasti. Treenien jälkeen oli lämmin ja rentoutunut olo: lihakset olivat lämpimät ja venyneet ja mieli tyynenä. Varasin tapaamisajan terapeutille.

Tunnisteet: mietteet, taiji, työ

Työpäivien arki on ryöpsähtänyt taas koko hektisyydessään käyntiin. Viime viikolla työtahdin pitäminen kiireettömänä oli vielä lasten leikkiä, mutta tällä viikolla kalenteri on jo täyttynyt huolestuttavaa vauhtia.

Syksyllä huomasin, että töillä on tapana kasaantua tietyille viikoille, jolloin kiire on helposti hermoja raastava ja stressipallo pään sisällä kasvaa sykkien. Valitettavasti, ellen ole huolellinen, tällainen kiireinen aika saattaa muodostua taas heti tammi-helmikuulle. Minua on stressannut jo pelkkä ajatus viime syksyyn verrattavissa olevasta kiireestä.

Kuinka voisin välttää töiden kasaantumista?

Listasin työt, jotka odottavat kahden seuraavan kuukauden sisällä tekemistä. Mietin tarkkaan, mitkä näistä tehtävistä ovat välttämättömiä ja unohdin toissijaiset tehtävät hetkeksi. Aikataulutin tärkeimmät hommat pyrkien jättämään ajattelu- ja rauhoittumisaikaa (päivän tai kaksi) tehtävien välille. Tämän jälkeen mietin voinko delegoida osan ensisijaisista töistä muille. Sovin työkaverin kanssa, että hän osallistuu eräiden neuvotteluiden järjestämiseen ja pohjustukseen.

Toisijaiset tehtävät yritän delegoida muille, siirtää myöhemmäksi tai tehdä pois mikäli tähän riittää aikaa kiirettä pitämättä.

Nyt kalenterini näyttää siedettävämmältä. Kun vielä pystyisi keskittymään yhteen työtehtävään kerrallaan, ajattelematta tulevia töitä. On myös vaarana, että mikäli en ole tarkkana matkan varrella tulee otettua lisää tehtäviä. Täytyy oppia sanomaan ei. Kaikkea ei tarvitse tehdä itse, eihän?

Viime viikolla käyttöön ottamani sähköpostin lukutapa toimii muuten mainiosti ja on rauhoittanut ennen poukkoilevaa työtapaani paljon. Sen lisäksi, että säästän työaikaa rauhallisella työtavalla tuntuu, että myös työpäivät ovat hitusen rauhallisempia ja selkeämpiä.

Työpäiväni näyttää pitkälti tältä:

Sähköposti aamulla
työtehtävä
lounas
sähköposti
työtehtävä
teen juomista
sähköposti
kotiin

Tunnisteet: hidasta, työ

The New York Timesissa on mielenkiintoinen artikkeli monen asian yhtä aikaa tekemisen vaikutuksista ihmisten työtehoon. Englannin kielessä tällaiselle toiminnalle on oma terminsä: multitasking.

The young, according to conventional wisdom, are the most adept multitaskers. Just look at teenagers and young workers in their 20s, e-mailing, instant messaging and listening to iPods at once.

Toimisto työssä ihmisillä on tapana lukea sähköpostia aina kun merkki uudesta viestistä saapuu. Tällöin päivän päätyö, se mitä oli tekemässä ennen emailiin siirtymistä keskeytyy. Pahimmillaan ihmiset kuuntelevat vielä samaan aikaan radiota.

“Multitasking is going to slow you down, increasing the chances of mistakes,”

Tutkimuksissa selvisi, että ihmisillä menee keskeytyksen jälkeen noin 15 minuuttia ennen kuin he voivat palata täyspainoisesti päätehtävän pariin. Ihmiset yksinkertaisesti unohtavat mitä olivat tekemässä ja päätyvät lukemaan muita viestejä tai selaamaan nettiä.

The productivity lost by overtaxed multitaskers cannot be measured precisely, but it is probably a lot. Jonathan B. Spira, chief analyst at Basex, a business-research firm, estimates the cost of interruptions to the American economy at nearly $650 billion a year.

Toisin sanoen kun hidastaa vauhtia tekemällä yhden asian rauhassa loppuun ennen kuin aloittaa seuraavan säästää aikaa. Haastattelututkimuksessa selvisi etää ihmiset arvioivat että 28% heidän työajastaan menee keskeytyksiin ja niistä palautumiseen. Mitä kaikkea sinä ehtidit tehdä jos hidastaisit ja sinulle jäisi kolmannes enemmän työaikaa? Juoda kenties kupin teetä, istua rauhassa ja kuunnella musiikkia, lukea ne raportit joita ei koskaan ehdi lukea...

NYT - Slow Down, Brave Multitasker, and Don’t Read This in Traffic

Tunnisteet: hidasta, työ

Palasin virkistyneenä takaisin töihin. Loma teki todella hyvää. Tuntuu kuin loman alusta olisi kestänyt ikuisuus, olo on niin erilainen. Väsymys, ärtymys ja halu viettää aikaa itsekseen ovat poissa ja tilalla on levännyt ja pahimmat parisuhdesolmut aukaissut minä.

Töihin palaaminen oli lapsekkaasti jännää. Kuinka alkaisin ja pystyisin soveltamaan hitauden periaatteita arjessa? Yksi asia kerrallaan turhaan kiirehtimättä kuullostaa hyvältä, mutta voiko niin toimia käytännön työelämässä?

Päivän aikana huomasin, että periaatteesta lipsuu helposti. Oikeastaan kysymys on valinnoista: matkustanko junalla katsellen maisemia vai jäänkö pois kyydistä ja kuuntelen kännykällä musiikkia, luenko tämän emailin ja vastaan siihen vai selaanko nettiä, syönkö lounasta vai luenko Iltasanomia?

Paikallaan istuminen on pirun vaikeaa. Yritä seuraavan kerran ruokaa odotellessasi olla tarttumatta lehteen, kännykkään tai haarukkaan. Hankalaa, eikö? Aivot tottuneet tekemään koko ajan jotain. Hitauden soveltamisessa täytyy totuttaa aivot rauhallisuuteen. Ehkä viikonloppu nollausten tarve vähenee pikku hiljaa kun aivot saavat levätä ilman alkoholiakin.

Ensimmäinen työpäivä kului leppoisissa merkeissä. Olin hitaasti tehokas ja otin käyttöön uuden tavan lukea sähköpostini. Sähköpostihan on se pieni piru, joka tuhoaa kaiken työajan.

Otan tavaksi lukea sähköpostin kaksi-kolme kertaa päivässä, heti aamulla ja myöhemmin iltapäivällä. Lisäksi vastaan sähköpostiin heti sen luettuani ja mikäli viesti on tärkeä siirrän sen inboxista sille sopivaan kansioon. Tarpeettomat vietit poistan. Näin paniikkia herättävä täysi ja sekava postilaatikko siirtyy historiaan. Inbox on aina siisti ja tyhjä ja löydän luetut ja vastatut viestit helposti kansioista. Sähköpostien luvun jälkeen voin siirtyä nettiselaimelle ja lukea mahdolliset viesteissä linkatut sivut tai siirtyä tekemään jotain muuta. Juoda vaikka kupin teetä jos stressaa.

Mitä sitten sain aikaan kiirehtimättä? Matkustin junalla, join töissä kupin kahvia, luin, vastasin ja lajittelin sähköpostit, söin erinomaista thairuokaa lounaaksi, join kupin teetä, ilmoittauduin taijin peruskursille, siivosin työpöydän, luin sähköposteja ja printtasin raportteja lue nämä-pinoon.

Tänään normaalia aikaisemmin sänkyyn, jotta voin aloittaa ja lopettaa työpäivän aiempaa aikaisemmin. Haluaisin, että illalla on enemmän aikaa olla kotona vaimon ja pojan kanssa.

Tunnisteet: hidasta, mietteet, työ