Käsillä on historiallinen uusivuosi. Ensimmäinen laatuaan 17 vuoteen (!) jolloin ei ole tarvinnut sressata mitä tehdä, tai paremminkin missä juoda aattona. Luonnollisesti uudenvuodenaatto on myös ensimmäinen selvinpäin yhdessä perheen kanssa vietetty aatto. Hidastusta tämäkin kun jättää yhden tekemisen väliin ja vielä hitaammaksi päivän saa muilla ohjelmanumeroilla.
Löysin muutaman aika hyvän meditointivideon, joiden avulla voi opetella kuinka saada mielenrauha edes hetkeksi keskellä arkikiireitä. Meditointitekniikoita on monia. Yksi selkeä amatöörin huomaama ero on se käytetäänkö mantraa vai ei.
Mantraa käytetään jos mieli alkaa harhailemaan ajatuksissa, eikä kykene keskittymään vain olemaan, tai esimerkiksi hengitykseen. Buddhisti meditaatiossa mantrana käytetään sanaa joka kuvaa sen hetkistä mielentilaa esimerkiksi vihainen, vihainen tai turhautunut,..ja kun mahdollista palataan jälleen havainnoimaan hengitystä. Mantraa ei tarvitse sanoa ääneen.
Ideana on oppia havainnoimaan ja tunnistamaan tunnetilojaan ja antaa sen avulla eväitä siihen että voi käyttäytyä toisin vaikka olisikin esim. vihainen. Olen vihainen, nyt tarkkana että en ala huutamaan.
Seuraavan kerran kun töissä alkaa stressaamaan ja tuntuu että kannattaisi hidastaa hetkeksi niin ei muuta kuin video pyörimään, kuulokkeet korville ja silmät kiinni.
Olen kokeillut meditointia yläasteella elämänkatsomustiedon tunnilla kun vierailimme Helsingin buddhalaisessa keskuksessa. Muistan että olin skeptinen meditointia kohtaan ja pidin sitä hihhulien hommana. Meditaatiosta tulee helposti mieleen vanhat hipit. Meditaatio oli kuitenkin hieno kokemus. Kymmenen minuuttia kului silmänräpäyksessä ja muistan että kun kongi kumahti rauhallisesti meditaation päättymisen merkiksi olo oli todella levännyt ja virkeä.
Harrastin myös taijita vuosituhannen vaihteessa muutaman kuukauden. Taijita voi mielestäni pitää myös yhtenä meditaation lajina. Harjoitusten jälkeen tuntui kuin olisi kävellyt muutaman sentin maanpinnan yllä. Rentouttava urheilumuoto, koska siinä toistetaan hitaasti rauhallisia liikkeitä, joihin tulee keskittyä tarkasti. Taijin aikana ei voi miettiä mitään muuta kuin hengitystä ja liikettä, muuten se ei onnistu. Toisin sanoen, työasiat ja muut huolet pysyvät poissa mielestä aina, kun treenaa taijita.
Taijihin tarvitaan kuitenkin tilaa, toisin kuin meditaatioon. Olisi hienoa oppia meditoimaan toimistotuolilla, eikö?
Buddhalaismunkki kertoo videolla rauhallisella äänellä meditoinnista.
Kyllä tämä tästä. Oikeastaan tosi hyvä fiilis. Vaimokin on leppynyt pitkästä aikaa. Hänen ei kuulemma tarvitse enään olla varpaillaan siitä milloin lähden kesken illanvieton baariin. Itselläkin helpottunut olo kun ei tarvitse miettiä että nytkin voisi juoda olutta jos vain ei tarttis olla täällä.
Loma tehnyt siis tosi hyvää niin maksalle, päälle ja ennen kaikkea parisuhteelle. Vielä muutamia päiviä lomaa jäljelläkin. Olen tekemässä pieniä mutta viihtyisyyttä parantavia muutoksia kodin sisustukseen.
Pojan huoneen seinään on tarkoitus porata huomenna hylly jolle voi nostaa pari pehmolelua, kirjoja ja viherkasvi ilmaa raikastamaan. Kävimme ostamassa hyllyn eilen. Mukaan tarttui myös hauska oranki wc-istuin ja peikonlehti. Peikonlehden valitsin koska se on korkea, runsas lehtinen ja kapea. En ymmärrä miksi nykytaloissa on niin kapeat ikkunalaudat. Olen aina kadehtinut vanhojen kerrostalojen leveitä ikkunasyvennyksiä.
Ai niin, tilattiin Bauhausin kangasosastolta ns. kappaverhot keittiön ikkunoihin valitsemastamme kankaasta. Kappaverhot on ne sellaiset kapeat verhot ikkunan alaosassa, jotka estää naapureita tiiraamasta ruokapöytään.
Emme halunneet eilen hoppuilla joten käyn tänään ostamassa kaviliikkeestä vielä amppelit keittiöön ja olohuoneeseen. Tutkin myös jos kaupasta löytyisi hyviä niittysiemen -sekoituksia ja sipuleita. Helsingissä maa on vielä sula joten ei ole myöhäistä harrastaa hieman sissipuutarhanhoitoa.
Kerrostaloasunnossamme puutarhanhoito on rajoittunut valitettavasti kodin viherkasveihin ja parvekkeen muuttamiseen viherkeitaaksi kesäisin. Kaupunkiviherpeukalosta guerilla gardening, sissipuutarhanhoito kuullostaa hauskalta idealta. Meidän asuinalueella tuntuu riittävän ainakin vanhoja huonosti hoidettuja viherlaikkuja ja jalkakäytävän laitoja.
Joululoma, kauan osotettu kaksi viikkoa, on kulunut parisuhteen solmuja aukoen. Työstressini ja sen surkea hoito alkoholilla johti kuun alussa avioeron partaalle. Ja me kun kuvittelimme että varoitukset avioeron riskistä lapsen ensimmäisen elinvuoden aikana eivät voi koskettaa meitä!
Sain vaimolta lahjaksi tämän päähänpiston vuoksi ostaman Carl Honoren kirjoittaman kirjan Slow - Elä hitaammin!. Luin kirjan joulun välipäivinä samalla kun vakuutin vaimon avioeron tarpeettomuudesta. Olin jo päättänyt muuttaa elämäntapojani jättämällä alkoholin pois kunnes olen kehittänyt keinot vähentää työn aiheuttamaa stressiä ja tarvetta pysäyttää ajatukset viikonloppuisin. Slow oli mahtava lahja tähän tilanteeseen.
Carl itse huomasi tarpeen hiljentää tahtia kun ei malttanut lukea lapselleen iltasatuja. Hänellä oli kiire tehdä jotain muuta. Hän johdattaa lukijan historian kautta nykyaikaan jossa nopeat syö hitaat on muodostunut mantraksi ja tehokkuus jumalaksi.
Olemme unohtaneet taidon odottaa asioita innolla ja nauttia niistä sinä hetkenä kun ne tapahtuvat. Ravintoloitsijoiden mukaan kiireiset illastajat maksavat yhä useammin laskun ja tilaavat taksin jo jälkiruokaa syödessään...Lisäksi meitä vaivaa myös kahden asian tekeminen yhtä aikaa. Se tuntuu niin järkevältä, tehokkaalta ja nykyaikaiselta, mutta johtaa usein vain siihen, että teemme molemmat asiat melko huonosti. Monien ihmisten tavoin minä itse esimerkiksi luen lehteä samalla kun katson televisiota, ja huomaa saavani molemmista vähemmän irti...
Mikä tai kuka tahansa, joka on tiellämme, joka hidastaa meitä tai estää meitä saamasta täsmälleen sitä mitä haluamme juuri silloin kun haluamme on vihollisemme. Niinpä mitättöminkin takaisku, vähäisinkin viivytys, pieninkin hitauden merkki saattaa nykyään raivostuttaa täysin ihmiset, jotka ovat muuten aivan järkeviä...
Tähän johtaa pakkomielteemme tehdä kaikki nopeasti ja säästää aikaa. Vimmaan ja raivoon auton ratissa, lentokoneessa, ostoksilla, ihmissuhteissa, töissä, lomalla ja kuntosalilla. Nopeuden takia elämme vimman aikakautta.
Kirjassa syvennytään lähemmin siihen kuinka ihmiset ympäri maapaööoa ovat alkaneet haroa vastaan ja jarruttaa jatkuvaa kiirettä. Tutustutaan Slowfood liikkeeseen jonka ajatuksena on antaa ihmisille aikaa tehdä itse ruokaa ja syödä se pöydän ääressä yhdessä perheen kanssa sen sijaan että jokainen lämmittää oman eineksen ja palaa huoneeseensa katsomaan televisiota. Opitaan että urheilun ei tarvitse olla vain nopeaa pumppausta tai tehokasta aerobista sykkeen seurantaa ja että seksiä ei tarvitse harrastaa vain kerran viikossa 10 minuutin ajan. Kirjassa ohditaan myös työkiireiden vähentämistä ja vapaa-ajan levon tärkeyttä.
Itselleni kirjan lukeminen oli herättävä kokemus ehkä juuri elämäntilanteeni vuoksi. Monet asioista on itsestään selvyyksiä jotka hoksaa vasta kun joku kirjoittaa sen ylös. Sain kirjasta ideoita, vinkkejä ja tukea elämän palauttamiseksi taas uralleen tai oikeastaan ohjaamiseksi uudelle uralle jossa löytyy aikaa itselleni, perheelle ja työlle.
Aloitin tämän blogin itseterapiana ja toivon että saan täällä kirkastettua ajatuksia ja fiiliksiä samalla kun hidastan omaa aikaani parantaakseni elämääni. Ajattelin lisäksi kirjoitella tänne mukavia hetkiä hitauden hengessä. Ehkä asioiden uudelleen eläminen ja ylöskirjoittaminen auttaa saamaan niistä vielä lisää kokemuksia, kun niitä on hitaasti muhentanut ajatuksissaan.
Useimmat meistä eivät halua nopeuden palvonnan tilalle hitauden palvontaa. Nopeus voi olla hauskaa, tuottavaa ja elinvoimaista, ja maailma olisi köyhempi ilman sitä. Se, mitä maailma tarvitsee ja mitä Slow-liikkeellä on tarjottavanaan, on keskitie, resepti Dolce vitan yhdistämiseksi tietoyhteiskuntaan. Ratkaisuna on tasapaino: kaikkea ei tehdä nopeammin, vaan sopivalla nopeudella. Joskus nopeasti ja joskus taas hitaasti. Hitaus on sitä, että koskaan ei kiirehditä tai pyritä säästämään aikaa, jos sille ei ole erityistä syytä. Se on tyynenä ja kylmähermoisena pysymistä silloinkin, kun olosuhteet pakottavat meitä kiihdyttämään vauhtia. Yksi tapa edistää sisäistä hitautta on varata aikaa asioille jotka tekevät kiirehtimisen mahdottomaksi: meditaatiolle, neulomiselle, puutarhanhoidolle, joogalle, maalaamiselle, lukemiselle, kävelylle ja chi kungille.
Ilokseni olen jo vanha tekijä kaikissa mainituissa hitaiutta vaativissa vapaa-ajan askareissa. Vanha tekijä termi pitää sisällään myös sen että tein näitä asioita joskus kauan sitten. Aionkin löytää aikaa televisiolta ja ylitöiltä tehdä enemmän asioita yhdessä perheen kanssa ja löytää hyvän ajatukset rentouttavan harrastuksen. Taidanpa harjoitella Taijin 24 sarjan uudestaan, laittaa siemeniä itämään, leikkiä enemmän pojan kanssa ja tehdä pidempiä kävelyreissuja koko perheen voimin. Katsotaan mitä ehdin kiirehtimättä tehdä.
Olen kolmikymppinen nuoreksi klopiksi itsensä tunteva tuore isä. Viimeisen kahden vuoden aikana elämäni on muuttunut todella paljon hyvin lyhyessä ajassa. Suurin osa muutoksista on ollut myönteisempään suuntaan mutta muutoksen rajuudesta johtuen pää ei ole aina pysynyt vauhdissa mukana. Ehkä on hyvä kertoa aluksi kuinka päädyin tietoiseen päätökseen hidastaa menoa ennenkuin kerron siitä kuinka sen teen.
Lukion jälkeen asuinalueemme tiivis kaveriporukka alkoi hajota kun aloimme muuttaa omiin kämppiimme ympäri kaupunkia. Kavereita tapasikin tästä lähtien ainoastaan olutpullo kädessä. Sain opiskelupaikan yliopistosta ja sitä kautta uusia tuttuja. En kuitenkaan innostunut opiskeluelämästä vaan vietin vapaa-aikani pitkäaikaisen tyttöystäväni, myöhemmin avovaimon ja sittemmin ex-avovaimon, ja vanhojen ystävieni kanssa. Tapasin kavereitani olutta nauttien ainakin kerran viikonlopussa useimmiten kaksi kertaa ja satunnaisesti viikolla.
Valmistuin maisteriksi pari vuotta sitten jolloin olin jo kihloissa nykyisen vaimoni ja lapseni äidin kanssa. Kuten (lähes) kaikilla vastavalmistuneilla myös minulla meinasi mennä usko oman alan töiden löytymisestä. Puursin vuorotyötä opiskeluajan palvelutyössä ja etsin kuumeisesti mitä tahansa oman alan työpaikkaa jolla saisin sen kaikkialla vaaditun ensimmäisen työkokemuksen. Raskas työ raskaat huvit.
Nyt kaksi vuotta myöhemmin olen ollut isä vuoden ja vaativassa oman alan työpaikassa hiukan yli vuoden.
Suurin muutos on ollut isäksi tuleminen. Toisin kuin äidit, isäksi tullaan sinä hetkenä kun vauva syntyy. Äidit saavat ja joutuvat ajatella vauvan parasta jo ennen syntymää ja näin totutella ajatukseen ja elämänmuutokseen etukäteen. Isit kohtaavat muutoksen yhtenä pamauksena. Se että tietää tulevansa isäksi ei ainakaan omalla kohdallani auttanut tai pakottanut sopeutumaan tulevaan vastuuseen.
Isänä olen loistava, ainakin vaimoni mielestä ja jahka poikani oppii puhumaan niin uskoisin että hän on samaa mieltä. Ongelmia alkoi syntyä kun ensimmäisten, väymystä, tunnekuohua ja huolta täynnä olleiden isyyskuukausien aikana työpaineet alkoivat kasvaa. Tein töitä puoli yhdeksästä viiteen ja kotiin palattuani hoidin poikaa kuudesta kahdeksaan jolloin hän yleensä nukahti. Nukahdin useimmiten sohvalle viimeistään yhdeksältä ellen viettänyt loppuiltaa tietokoneella blogeja päivitellen. Parisuhteen hoitaminen jäi meiltä pahasti vauvanhoidon jalkoihin. Kävimme ensimmäisen kerran kahdestaan ulkona kun poikamme oli puoli vuotias.
Olin raskausaikana luvannut vaimolle että pojan synnyttyä jatkuva baareissa juokseminen saa loppua. Aloin lipsua tästä lupauksesta jotta saisin nollattua päässä pyörivät työasiat. Tupakanpolton kykenin lopettamaan kunnes lipsuin myös siitä.
Syksyllä avioliittomme joutui kriisiin kun työni vaativuustaso yhä nousi enkä saanut ajatuksia pois töistä edes kotona. Hoidin stressiäni työnjälkeisillä tuopeilla ja viikonloppuna baareissa. Vaimo koki että en enään viihdy kotona koska en kestä perhe-elämää. En ymmärtänyt miksi hän oli jatkuvasti vihainen. Eikö voisi olla sovussa sen hetken kun en ole töissä? Alkoholin käyttöni nousi suurimmaksi riidan aiheeksi. Olin juonut samalla tavalla, tapa-alkoholistin kerran-kaksi viikossa, lukiosta lähtien, enkä ollut koskaan huomannut sen haittaavan muuta elämää. Päinvastoin koin että juominen rentoutti minua ja humalassa kykenin puhumaan tunteistani.
Joulukuussa vaimo uhkasi erolla ellen hanki apua juomiseen. Havahduin. Olinko tosiaan niin tyhmä että rikkoisin perheeni vain oluen takia? En. Päätin hakea terapiapaikkaa jossa voisin purkaa tunteitani ilman humalaa ja hankkia harrastuksen jonka avulla saisin nollattua työasiat pois päästä.
| »
