Olen olut viime päivinä väsynyt. Vaimo kyselee, että olenko surullinen kun en enään hymyile. En ole surullinen vaan uupunut.

Olen siitä onnellinen, että työni on juuri sitä mitä olen aina halunnut tehdä, oikea kutsumus ammatti. huonoa tässä on se, että otan työtehtävät ja niiden onnistumisen hyvin henkilökohtaisesti. Kun työt eivät suju tai edistyvät huonosti koen suurta syyllisyyttä. Olen silloin pettänyt ne joiden eteen teen töitä. En tarkoita pomoani.

Viime aikoina on ollut hankala jakso töissä. Ellen pääse ongelman yli voi tuleva työni hankaloitua entisestään. Olen murehtinut tilannetta paljon ja koittanut etsiä erilaisia ratkaisuja omissa ajatuksissani. Töissä on välillä vaikea keskittyä pienempiin työtehtäviin, niin levottomaksi tilanne saa minut. Pienemmät työt kasaantuvat ja lisäävät paineita töissä. Onneksi sain purettua näitä pienten mutta tarpeellisten tekemättömien töiden määrää viime viikolla. Selkeytin myös kalenterini aiemmin oppimallani tavalla. Se helpotti hieman. Näin, että aikatauluni on selkeä ja johtaa loogisten välitavoitteiden kautta useisiin eri päämääriin. Raivasin myös tilaa isompaa ponnistusta varten jolla pyrin puskemaan päätavoitetteen tiellä olevan ongelmatilanteen läpi. Toivottavasti onnistun.

Työstressi ja lyhyet yöunet eivät sovi kenellekään, ei ainakaan minulle. Onneksi on viikonloppu ja voin ainakin yrittää vältellä työasioiden miettimistä - koko ajan. Olin tänään nukahtaa kasvimaalle. Tämän viikon huippu hetkeksi voi nimetä iltapäivällä ottamani päiväunet. Kiitos vaimolle, että antoi minun nukkua omasta väsymyksestään huolimatta.

Tunnisteet: perhe, työ

Vauvankantaja, jonka blogia suosittelin, on synnyttänyt tyttövauvan. Onnea koko perheelle!

Vauvankantaja

Tunnisteet: raskaus

Onpa ollut hienot ilmat viime viikonloppuina. Kasvimaan tonkijaa on hemmoteltu. Mainitsinkin jo huhtikuussa, että meitä onnisti ja saimme kuin saimmekin vuokralle Kaupungin viljelypalstan. Kokonaista puoliaaria omaa multaa! Viime sunnuntaina luin Hesarista, että olin kaiken lisäksi lähes julkkis tai ainakin trendikäs puutarhaharrastuksineni.

'Puutarhaan voi asennoitua monella tavalla: käytännöllisesti ruuan ja mausteiden tuottajana, esteettisesti, tieteellisesti lajivalikoimaa kartuttaen, filosofisesti ajatusten jalostajana ja tietenkin yleensä optimistisesti", kirjoittaa Seppo Turunen, Korkeasaaren johtaja, esseekokoelmassaan Paviaaneja, punaviiniä ja puutarhanhoitoa (Tammi). - Unelma puutarhasta

Edellinen vuokralainen oli jättänyt palstan syystyöt tekemättä, joten aloitin viljelyharrastukseni kääntämällä viljelyalan huhtikuun 19. päivänä talikolla. Poistin niponuukasti kaikki vastaan tulleet juuret ja rikkaruohotuppaat. Olin lukenut, että kesällä olisi näin vähemmän kitkettävää. Istutin jo samana viikonloppuna 20.4 ensimmäiset siemenet: 1 1/2 neliötä naurista, yhden penkillisen (1x4m) porkkanaa ja yhden penkillisen härkäpapuja. Peittelin nauriit ja porkkanat neitseellisen valkoisella katekankaalla. Olen aina pitänyt näitä rumia muovikankaita rumina ja todennäköisen tarpeettomina, mutta nyt halusin tehdä kaiken oikein.

Seuraavana viikonloppuna käänsin loput viljelyalasta ja istutin kaksi 4 metrin riviä perunaa (siikliä Prismasta), noin neliön verran pinaattia, kehäkukkia Sammakon kehoituksesta, ruiskaunokkeja ja auringonkukkia. Nauriit ja porkkanat itivät jo. Istutin seuraavan sadon nauriita.

Meillä on tapana viikonloppuisin lähteä aamiaisen jälkeen ulos leikkikentälle. Poika väsyy keinumisesta, juoksemisesta ja hiekkaleikeistä päiväunille 11 maissa jolloin suuntaamme kasvimaalle. Herukkapensaan vieressä on mukava paikka nukkua päiväunia.

En uskaltanut vielä vappuna istuttaa papuja ja muita "kun maan lämpötila on 8-10 astetta"-siemeniä. Istutin kuitenkin pienen alan lehtisalaattia ja salaattisipulia. Kitkin perinnöksi saamiamme monivuotisten kasvien penkkoja. Palstalla on neljä herukkapensasta ja kaksi penkkiä perennoja. Perennapenkit olivat kurjassa kunnossa ja annoinkin niille ns. isänkädestä. Nostin kasvit multappaakuineen maasta ja paransin penkin pohjan palstalla olleella valmiilla kompostilla. Istutin terhakkaimman näköiset juurakot takaisin penkkiin. Raivasin lisäksi herukkapensaat esiin rikkaruohojen seasta ja leikkasin vanhimmat oksat, joista osa oli ehtinyt jo kuolla.

Viime viikonloppuna (vko 19) istutin loput siemenistäni kasvimaalle. Istutin penkillisen sokerihernettä, penkin kahta erilaista ydinhernettä, penkin pensaspapua, yhdeksän salkopavun siementä ja neljä daaliaa. Härkäpavut olivat alkaneet itää vasta viikolla 19 ja nekin hyvin epätasaisesti. Tein varmuuden vuoksi pienen täydennysistutuksen. Alkuviikoksi oli luvattu hallaa joten peitin istutukseni katekankaalla.

Kesäkurpitsantaimet kasvavat vielä ikkunalaudan lämmössä.

Alla kasvimaamme istutukset. Mittakaava on noin 5x10 metriä.

Tunnisteet: kasvit

Jännää kuinka elämä muuttuu rutiinien täyttämäksi jonoksi tapahtumia ellei sitä ajattele ja yritä jäsentää. En ole useaan kuukauteen kirjoittanut samankaltaista itseanalyysia ajatuksistani, kuin millä aloitin ja miksi aloitin tämän blogin kirjoittamisen. Onko elämä muuttunut sen vuoksi epätarkaksi puuroksi, josta on vaikea ilman pinnistelyä erottaa huippuja ja pohjia?

Viime vuoden lopulla olin pisteessä jossa minun oli pakko selvittää itselleni missä mennään. Kirjoittamisen avulla sain avattua ja selkeytettyä ajatuksiani ja syy-seuraus-suhteita elämässäni. Tajusin mikä on tärkeää ja miten voisin pyrkiä nauttimaan elämästä niin, että säilyttäisin nuo minulle rakkaat asiat. Hiljensin vauhtiani töissä ja korvasin vanhat nuorena opitut tavat vapaa-ajalla uusilla tavoilla rentoutua ja nollata.

Kevään aikana olen löytänyt jonkinlaisen kultaisen keskitien. En enään yritä hidastaa väkisin. Olen päässyt eroon hidastus-stressistä. Outoa mitä kaikkea ihminen voi stressata. Olen käynyt taiji-treeneissä aina kun se on ollut perhe-elämän kanssa sopivaan aikaan. Olen juonut muutaman kerran humalan, mutta lähtenyt aina puolen yön jälkeen kotiin. Olen pyrkinyt väljentämään työaikatauluani, useimmiten siinä onnistuen mutta välillä kiireitä purkien. Olen viettänyt pitkiä viikonloppuja yhdessä perheeni kanssa, eli en ole kärsinyt krapuloista sängynpohjalla. Viimeisimpänä hidastuksena olen aloittanut kasvimaan hoidon. Aika hyvin kaverilta, joka oli vielä muutama kuukausi sitten hermoraunio ja lähellä alkoholisoitumista ja perheensä menetystä.

Hidastelu tekee minulle kuitenkin yhä vaikeaa. Minulla on usein huono omatunto jos työt eivät suju tai jos minulla ei ole töissä kiire. Samoin viikonloppuisin täytän päivät helposti kodin kunnostuksella, siementen kylvöllä, mullanvaihdoilla, ikkunanpesulla ja muulla hötkyilyllä. Onneksi poika sentään pakottaa myös leikkimään kaiken "tekemisen" keskellä. Vaikka kuinka väsyttäisi minun on vaikea "hukata" hetkeäkään vapaa-ajastani nukkumiselle. Silti haaveilen usein siitä, että ottaisin päiväunet. Laittaisin silmät kiinni ja lepäisin sohvalla pojan päiväunien ajan. Onkohan tämä nyt sitä luterilaista itsekuria, kun kaikki rauhallinen tuntuu synniltä?

Hissukseen päiväunia kohti

Tunnisteet: mietteet